30.04.2020 - Venla Salmi

Laihdutatko? Lopeta se.

Jo pelkästään sana ”laihdutus” laukaisee meissä vahvoja ajatuksia erilaisista toimenpiteistä ja käyttäytymismalleista, joita moinen puuha vaatii onnistuakseen. Harvemmin kuitenkaan nämä syvälle juurtuneet laihispakotteet ovat positiivisia, houkuttelevia tai kivuttomia. -henkinenkin kipu lasketaan.

Näistä huolimatta monia jaksaa vuosi toisensa jälkeen ihmetyttää, että ”miten
en jotenkin millään saa parannettua elämäntapojani?”.

Vastauksesi tähän kysymykseen ei välttämättä ole päivänselvä ja looginen: ”Koska nämä kuurit
ovat niin älyttömiä, enkä ole tarpeeksi kiinnostunut rääkkäämään itseäni ja
näkemään nälkää”.

Vastaus, jonka mielesi ensisijaisesti ”tietää” todeksi, kumpuaa syvältä
tottumuksesta ja kuuluu jotakuinkin näin: ” Minä en ole tarpeeksi hyvä.
Minulta puuttuu riittävän rautainen itsekuri enkä voi siis onnistua.”

Väärin.

Sinä olet ihan yhtä hyvä kuin kuka tahansa. Siis ihan yhtä hyvä kuin kuka
tahansa. Ei kenelläkään ole itsekuria tai kykyä saavuttaa mitään tavoitteita
elämässä, jos keinot ovat aivan liialliset ja tavoitteet siintävät vain
pikkiriikkisinä, epäselvinä pisteinä kaukaisuudessa.

 

​​​​​​​

Ja mitä jos haaveilemasi tavoitteet eivät olekaan oikeita tavoitteitasi?
Mitä jos mieleesi piirtynyt vuosien takainen muistikuva sinusta niissä
pienissä lempifarkuissasi ei määrittäisikään pudotettavien kilojen määrää,
joka tekisi sinut onnelliseksi? Mitäpä jos väitän, ettei niillä kilogrammoilla ole
juuri mitään tekemistä onnellisuutesi kanssa ja että niiden kariseminen on
lähinnä onnellisuuden ja terveyden lieveilmiöitä?

Ennen pysyvän muutoksen aloitusta ja oikeastaan pitkin matkaa sitä
muutoksen tietä tallatessa pitää osata vastata kysymyksiin ”Mitä minä
tarvitsen?”, ja ”Miksi minä sitä tarvitsen?”. Siis minkä takia minä jaksaisin
tampata vanhat helpot (mutta huonot) rutiinit suohon ja korvata ne uusilla
myös silloin, kun ulkona sataa vettä ja stressi tahtoo viedä mehut?

”olishan se kivaa olla..” tai ”niin, kyllä sitä pitäisi..” harvemmin tuo riittää kenenkään meidän takapuolen liikuttamiseen sohvalta kohti pururataa
ravaamaan.

Tämä on se ensimmäinen ja ehkä oleellisin muutos korvien
välissä, joka erottelee ne, jotka tekee niistä, jotka haaveilee. Ei
synnynnäinen rautainen tahto, vaan ymmärrys omista tarpeista ja
tavoitteiden pilkkomisesta.

 

No, jos aloittamisen kipinä on kuitenkin jo syttynyt raivokkaan päättäväisenä
sisimpääsi ja tartut vihdoin tuumasta tomerasti toimeen, on tilanne
ristiriitainen.

Ai eikö se ole vain mahtava juttu? No on toki mahtavaa, että kipinä roihuaa,
mutta kun yksin lähdetään suunnittelematta toteuttamaan kovalla tahdolla
muutosta, voi motivaation todellinen liekki sammua jo alkumetreillä.

 

Jos nimittääin ensimmäiset muutoksen viikkosi ovat intoa ja yksisarvisia pursuavien
ryhmäliikunnan ohjaajien vetämiä boostia-byllyyn-hiet-veks-kuolema-korjaa -
treenejä täynnä ja polttoainetta kehosi saa lähinnä
inkiväärishoteista, marjoista ja kaalismoothieista (tai mikä lie trendi siinä
kohtaa onkaan meneillään), on tehtävä todellakin mahdoton. Paitsi jos oot
Tom Cruise, mutta hänkään ei pistäisi kyllä kehoaan niin koville ilman todella
erityistä syytä.

No miten käy tavalliselle, melko liikkumattomalle ihmisille, kun hänen
kehoaan aletaan treenata himoliikkujan tahtiin ja energiaa saadaan
alusvaatemallien nälkäkuurin mukaisesti saman verran kuin noin kolmevuotias
lapsi? Kilot kyllä karisevat alkuun vauhdilla ja tämä antaa hetkellistä
mielihyvää ihan extaasiin asti, mutta tie on lyhyt. Keho ei palaudu, energianlähteeksi
alkaa kelvata rasvavarastojen sijasta lihakset, voimatasot laskevat, unen
laatu heikkenee ja lopulta myös mieli väsyy.

Huumassa painettuja superviikkoja seuraa lopulta surullisen kuuluisa, loputon
flunssa. Keho ei jaksa enää puolustautua pöpöjä vastaan ja todennäköisesti se
haluaa muutenkin saada itsetuhoisan hulluuden loppumaan ennen, kuin kuolo korjaa.

Seuraa pudotus, ärsytys, pettymys, turhautuminen ja ehkä pienesti olan
takaa kurkistava itsesäälimys. No mikäs siinä kohtaa auttaisikaan paremmin,
kuin sohva, netflix ja suklaa. Ja viini. 

Viikot vierii, kunto palaa takaisin lähtöruutuun (ehkä pari extrakiloa ihan vaan
varmuudeksi mittariin, eikä takaisin tule todellakaan sitä menetettyä lihasta vaan ihan sitä
ehtaa rasvaa) ja luovuttanut mieli kääntää syyttävän sormen kehen? Arvasit
oikein, itseen.

”Olinpa huono, kun epäonnistuin taas. Onpa noloa, miten kaikki muut jaksaa
ja pystyy mutta musta ei vain ole siihen.”

Tunnen omankin motivaationi valuvan siirapin lailla lattianrakoon jo pelkästään
tätä kirjoittaessa!

Laihduttaminen, eli ”tietoinen painon alentaminen” on jättibisnes, koska me
kuluttajat haksahdamme jatkuvasti etsimään jotakin kurssiluontoista
kokonaisuutta, joka tarjoaisi universaalit avaimet meidän kaikkien hyvänolon
tyyssijaan.

Kurssin, jonka voi ostaa, suorittaa vatsakivuista, päänsäryistä,
heikotuksesta, unettomuudesta ja ummetuksesta huolimatta ilman nautintoja
väkisin läpi ja Ta-Daa laihdutus on valmis. Jotain, joka tuntuu ja maistuu
tarpeeksi pahalle, koska sen on silloin ihan pakko toimia!

Kuulostaa ihan älyttömältä, kun sen pukee sanoiksi, eikö? Mutta niin se mieli
välillä lukkiutuu. Itse kullakin.

Itsehän olen kokeillut Atkinsin dieettiä, Beach -dieettiä, painonvartijoiden
pisteiden laskua, Pussikeittodieettiä, erilaisia paastoja, kaloreiden tarkkaa
laskentaa, ruokien punnitsemista, jättänyt karkit pois, suklaat pois, kaikki
valmisruuat pois, alkoholin pois, lisätyn sokerin pois, rasvan pois, hiilarit
pois... Lista jatkuu häpeällisen pitkälle ja olen vasta 32-vuotias. Hui ja yöks!

Arki. Työt. Lapsen kuskaamiset. Perhe. Ulkona sataa. On pimeää. Uuvuttaa.
Mies tuo karkkia ja burgereita kotiin. Vaimo ei lähde lenkille seuraksi...
Nämä ovat niitä kohtia päivittäin, missä maltilla rakennettuja rutiinien alkuja
kaivataan kipeimmin. Kun niitä pieniä, mutta parempia valintoja ei olla
toistettu tarpeeksi, niin parempien valintojen hyötyjä ei olla juurikaan saatu.
Kiinnostus muutokseen alkaa loppua, ja ne vanhat uomat kutsuvat
ajelehtijaa luokseen.

Leipää, spaghettia, pitkiä ruokavälejä, paljon kahvia, rivi suklaata töissä,
pulla kotona, saunakalja tai lasi viiniä illalla. Syödään liian vähän, jotta kalorit ei
kerry. Syödään harvoin kun ei ehdi ja ei ole nälkä. Jätetään jotain syömättä,
jotta voi salaa paremmilla mielin ottaa sitä suklaata raskaan päivän
palkinnoksi. ”Minä olen ansainnut tämän”.

Väärin.

Sinä olet ansainnut helpompia aamuja. Sinä olet ansainnut pidempää pinnaa
kotona ja parempaa paineensietokykyä töissä. Sinä olet ansainnut kehoa ja
mieltä lataavat yöunet. Sinä olet ansainnut omaa aikaa oman hyvinvointisi
edistämiseen. Sinä olet ansainnut kokea itsesi halutuksi ja ennen kaikkea tulla itsesi hyväksymäksi.

Sinä olet ansainnut ryhtiä, joka kannattelee
luottavaisemmin upeaa kehoasi ja on valmis ottamaan vastaan mitä
maailma tarjoaa. Hyvässä ja pahassa. Sinä olet ansainnut itsesi
priorisoimisen ja onnistumisen tunteet. Lapsesi ovat ansainneet pitää sinut
elämänsä polun oppaana mahdollisimman pitkään ja puolisosi on ansainnut
jakaa elämänsä onnellisen rakkaansa rinnalla.

Pyydän sinua nyt miettimään:
Mitä Sinä tarvitset?
Miksei muutos ole jo alkanut?

Kiitos, kun luit ajatuksiani. Toivottavasti tästä jäi käteen ainakin pitkä lista
asioita, joihin Sullakin on täysi oikeus, vaikka olisit muille esimies, työntekijä,
äiti, isä, puoliso tai mitä tahansa.

Ja jos Sun aikasi on nyt ja kaipaat kaveria muutoksen tielle, varaa rohkeasti
tapaaminen ValmenusStudion valmentajan kanssa tästä . Se ei maksa mitään eikä sido yhtään
mihinkään. Kasvotusten päästään paremmin kiinni tarpeisiisi sekä haasteisiin ja
voidaan yhdessä pohtia mitä meillä olisi Just Sun tueksi tarjota.

 

-Venla