Koulutettu urheiluhieroja
Jaakko Lehtilä
Jokioisten Vahvin Jaakko on niin ikään jääkiekkoillut kuin jalkapalloillutkin lapsuutensa paikallisissa seuroissa. Pallopelien jäätyä alkoikin intohimoinen salitreeni löytää tiensä miehen sydämeen ja sitä mies harrastaa edelleenkin tavoitteellisesti.
Ammattikoulusta Jaakon käteen jäi luun lisäksi talonrakentajan paperit. Niitä ei toki sen koommin ole käytetty vaan kokemusta kertyi seitsemän seuraavan vuoden aikana puolustusvoimien lisäksi ainakin leipomon pakkasesta, muuttopalvelun ratista, Liedon asemalta ja jopa itse Jyrki Sukulan alaisuudesta unohtamatta huikeiden neljän päivä työrupeamaa Mauste Sallisen leivissä!
Noh, eipä voi ainakaan laiskaksi kutsua, mutta sitä kutsimusta lähti lopulta Jaakkokin etsimään koulun penkiltä -Onneksi.
Uskomme, että elämän herättelemällä motivaatiolla, kyltymättömällä mielenkiinnolla alaa kohtaan sekä tietysti pienellä veikeydellä Jaakko voi tarjota parasta ja yksilöllistä palvelua just sulle!
Erityisosaamista on jo kraniosakraaliterapiasta, faskioiden käsittelystä, sekä kuivakuppauksesta.